Amusantti
Hirveän suloinen hirviö
Olipa kerran pieni, hirveän suloinen hirviö. Se oli niin ruma hirviö, että se oli suorastaan suloinen. Tämän pienen hirviön nimi oli Anselmi. Anselmi asusti yksinäisillä vuorilla, vuorten suurimmassa luolassa äitinsä ja isänsä kanssa. Se ei ollut muiden pienten vallattomien hirviöiden tavoin iloinen, vaan se oli hyvin surullinen. Anselmi näet ei ollut yhtä kammoksuttava kuin muut. Sillä kaikkien hirviöiden kuului olla kammottavia ja karmaisevan pelottavia, jotta ihmiset juoksisivat niitä karkuun. Kun Anselmi hyppäsi esiin pensaikon takaa kammoksuttavasti karjahdellen, juoksivat ihmiset hänen luokseen ja ihailivat:
- Voi pientä reppanaa. Onpa sinulla suuri nenä ja kippuraiset varpaat!Anselmi ei pelottanut ketään.
Anselmi istui kannonpäällä ja katseli taivaalla lentäviä joutsenia. Se muisteli äidin kertomaa satua rumasta ankanpoikasesta, jota kaikki pitivät rumana ja pilkkasivat. Kunnes, eräänä päivänä, tuo rumaksi pilkattu ankanpoikanen oli muuttunut kauniiksi joutseneksi.
- Voi, kunpa minäkin voisin muuttua – muuttuisin hirviöksi, jota kaikki ihaillen kammoksuisivat, Anselmi itki.
Silloin, siinä samassa, Anselmi kuuli avun huutoa ja juoksi lähemmäksi katsomaan. Suureen hämähäkin verkkoon oli takertunut kiinni pieni keiju.
- Päästä minut vapaaksi, ennen kuin hämähäkki tulee ja syö minut, keiju aneli Anselmilta. Anselmi vapautti keijun varovaisesti.Keiju heilautti taikasauvaansa, ja siinä samassa Anselmi venyi ja venyi, kunnes hänen nenänsäkin oli metrin mittainen. Anselmi hyppi onnellisena, sillä näin suuri hirviö pelottaisi varmasti kaikkia.
- Kiitos sinulle pikku Hirviö. Vastapalvelukseksi minä toteutan sinun kolme toivomustasi.
- Oi, kolme toivomusta! Anselmi intoutui, - Voi, minä toivon, että olisin kymmenen kertaa suurempi ja pelottavampi!
- Mikä on toinen toivomuksesi, keiju kysyi.Anselmi mietti tarkkaan ja toivoi itselleen karmivan violetti-vihreä pilkullisen karvapeitteen. Keiju heilautti taikasauvaansa ja siinä samassa turkki peitti Anselmin. Anselmi ihaili itseään. Se pyöritteli käsiään ja nosteli jalkojaan, tömisytti tannerta ja karjui.
- Mikä on kolmas toiveesi, keiju kysyi.Mutta Anselmi ei kuullut pyyntöä, sillä pää kolmantena jalkana se juosta höyrysi kohti kotiluolaansa. Metsän eläimet luikkivat piiloihinsa ja ihmiset, jotka tulivat Anselmia vastaan, juoksivat peloissaan kivien ja puiden suojaan piiloon.
- Äiti, äiti. Nyt minäkin olen pelottava hirviö, Anselmi huusi ja ryntäsi kotiluolaansa.Mutta kotiluolan aukko olikin nyt liian pieni Anselmille. Anselmi oli kasvanut niin suureksi, ettei mahtunut luolaan sisään. Äiti ja isä säntäsivät pihamaalle Anselmia ihmettelemään. Anselmi hyppi ja heitti kuperkeikkoja ja hihkui:
- Äiti, äiti minä voin hypätä vaikka puiden yli.Anselmi hyppi ja juoksi ja pomppi ja loikki ja - kompastui ja löi jalkansa suureen kiveen. Jalkaa vihloi ja pieni verinoro vuosi varpaiden välistä. Anselmin leuka väpätti, silmistä valui kyyneleitä karvaisille poskille. Ja viimein Anselmi itki suurta sydäntä särkevää hirviön itkuaan. Äiti yritti halata ja lohduttaa Anselmia, mutta Anselmi oli liian suuri äidin syliin. Silloin paikalle lensi keijutyttönen.
- Sinulla on vielä kolmas toivomus jäljellä, keiju kuiskasi Anselmille.Ja siinä samassa Anselmi kutistui kutistumistaan, kunnes oli jälleen pieni suloinen hirviö, joka mahtui äidin syliin nukkumaan.
- Minä tahtoisin olla se entinen pieni Anselmi, joka mahtuu äidin syliin, Anselmi nyyhkytti.