Amusantti
Värirokkoa
Keossa kävi kuhina. Muurahaiset olivat rakentaneet metsään suuren pesän. Kaikki muurahaiset ahersivat aamusta iltaan pitääkseen pesänsä kunnossa. Tai ainakin melkein kaikki. Sillä varsin pieni muurahainen, Viljami nimeltään, tahtoi tulla suureksi sirkustaiteilijaksi ja käytti päivänsä sirkustemppujen harjoittelemiseen. Viljami sai nuhteita toisilta muurahaisilta siitä, kuinka laiska hän oli, kun hän kulutti aikaansa moiseen tyhjänpäiväisyyteen.
- Ei se kuperkeikkojen tekeminen pesäämme rakenna, muurahaiset valittivat Viljamille.
Mutta Viljami ei välittänyt toisten ivailusta, vaan päätti, että eräänä päivänä hänestä tulee suuri sirkustähti. Niin suuri kuin pienestä muurahaisesta vain voi tulla.
Muurahaisyhdyskunnan elo oli leppoisaa, eikä suuria huolia ollut kuin yksi. Mutta se olikin karhunkokoinen huoli. Nimittäin, Nalle Mesikämmenen herkkua olivat muurahaisenmunat ja toukat, joita se kävi etsimässä silloin tällöin muurahaispesästä. Kun karhu tunki suuren kämmenensä muurahaisten pesään, rikkoutui pesä ja muurahaisten piti rakentaa se uudelleen. Tämän lisäksi oli kova työ piilottaa munia yhä syvemmälle ja syvemmälle maan uumeniin karhun ulottumattomiin.
Muurahaiset olivat väsyneitä pesän ainaiseen korjaamiseen. Niinpä yhdyskunta kokoontui miettimään, mitä tehtäisiin pesän turvaamiseksi. Ne pohtivat ja pohtivat, eivätkä keksineet muuta keinoa kuin muuttaa pois. Muurahaisten olisi muutettava toiselle puolelle metsää ja rakennettava sinne uusi pesä.
Silloin Viljami hyppäsi esiin ja puhalsi sirkustorveensa. Muurahaiset katsoivat äkäisinä Viljamia, joka hädän hetkelläkin kehtasi soitella sirkustorveaan. Mutta Viljamillapa olikin idea. Viljami tuumasi, ettei muualle muuttaminen mitään ratkaise, kyllä karhu vainuaisi heidän tarkalla kuonollaan. Se seuraisi heitä uudelle pesälle ja tuhoaisi senkin. Viljamilla oli parempi ehdotus. Viljami hyppäsi tuolille ja julisti:
- Ei suuri karhu yhtä pientä muurahaista pelkää, eikä vielä kahtakaan, eikä edes kymmentä. Mutta jos vastassa on tuhat tai satatuhatta muurahaista, niin jokos otso säikähtäisi?
Kerrankin muurahaiset kuuntelivat hiiren hiljaa, mitä Viljamilla puhui. He nyökyttivät päitään hiljaa ja antoivat Viljamin jatkaa.
- Voisimme yhdessä rakentaa suuren sirkuspyramidin. Jos sellainen olisi karhua vastassa pesän luona, niin varmasti se pelästyisi.
Ja niin Viljami alkoi rakentamaan maailman suurinta sirkusnumeroa, muurahaispyramidia, jossa jokaiselle muurahaiselle oli oma tarkka paikkansa. Muurahaiset asettuivat seisomaan toinen toistensa päälle, vierekkäin, limittäin ja lomittain. Ne pitivät kiinni toistensa käsistä, jaloista ja tuntosarvista. Muurahainen muurahaiselta ne asettuivat paikoilleen, kunnes jätti muurahaispyramidi oli valmis. Se oli niin pelottavan näköinen, että karhu säikähtäisi varmasti. Joka päivä muurahaisen harjoittelivat tätä sirkusnumeroaan, jotta kaikki onnistuisi kun suuri hetki koittaisi.
Eräänä päivänä maa tärähteli. Se tiesi sitä, että karhu oli tulossa saalistamaan. Muurahaiset keskeyttivät työnsä ja kiirehtivät kukin omalle paikalleen pyramidiin. Ja kun karhun saapui öristen pesälle, huojui hänen edessään outo jättiläinen. Moista otusta ei karhu ollut ennen nähnyt. Karhu hiljeni, raapi korvallistaan ja mietti oliko tuo se metsän suuri kummitus. Samassa otus vaappui kohti karhua. Karhu pelästyi ja juoksi karkuun syvälle metsän uumeniin, eikä enää koskaan palannut muurahaisten pesälle.
Muurahaiset jatkoivat rauhaisaa eloaan, paitsi perjantai-iltaisin, jolloin ne ryntäsivät katsomaan Viljamin sirkuskoulun esityksiä. Sen pituinen se.