Tarinapaja
Jokainen oppilas saa valita itselleen 1–2 postikorttia. Postikortit on painettu kuvittaja-taiteilija Daga Ulvin eläinmaalauksista. Jokainen oppilas saa kirjoittaa oman tarinansa korteista ja tunnin päätteeksi osa tarinoista luetaan koko luokalle. Oppilaat saavat pitää postikortit ja koulussa voidaan myös jatkotyöstää pajaa muun muassa kirjoittamalla ja lähettämällä yhdessä postikortteja.
Eläintarinapajat ovat suosittuja niin lasten kuin opettajienkin parissa. Luokassa on kirjoitettu erittäin hauskoja ja toisinaan myös erittäin jännittäviä eläintarinoita.
”Voitasko tehdä näitä vielä lisää?”
Samu 8 v.
”Uskomatonta, mihin tämä luokka pystyi. Huikeita tarinoita.”
Luokanopettaja 1 lk, Laukaa kevät 2022
”Mää haluun kirjoittaa tän mun tarinan vielä tähän korttiin ja lähettää mummolle.”
Aino 8 v.
Tarinapaja
Siivitämme lapset mukaan suomalaiseen kulttuuriperimään hölmöläissatujen muodossa. Hölmäläissaduilla on Suomessa pitkät perinteet – perimätiedon mukaan niitä on kerrottu jo 1800-luvulta lähtien ja ne ovat toimineet jopa oppimateriaaleina kouluissa.
Sarin johdolla oppilaat pääsevät kirjoittamaan omat hölmöläistarinansa. Tarinan kirjoittamista vauhditetaan hauskoilla kuvituksilla, jotka heijastetaan valkokankaalle kaikkien nähtäväksi.
“Valitettavan harva lapsi tuntee enää nykypäivänä hölmöläissatuja, jotka ovat mitä parhaita tapoja oppia suomalaisesta talonpoikaiskulttuurista, ystävällisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Hölmöläistarinapaja on hauska ja turvallinen tapa opettaa lapsille näitä teemoja.”
Tarinapaja
Tässä noin 60 minuutin pajassa askarrellaan tulitikkurasiasta tarinarasia.
Kirjoitamme ensin tarinan, runon tai vaikka tietotekstin, jonka jälkeen se kirjoitetaan puhtaaksi kapealle ja pitkälle suikaleelle. Suikale ”paketoidaan” tarinarasiaan, joka koristellaan lapsen mieleiseksi.
Tarinarasia on ihana lahja ystävälle, äidille, isälle tai isovanhemmalle! Rasioista voidaan myös tehdä luokan oma joulukalenteri tai kesälomalaskuri.